Turun Eläinhoitola

 

SEY julkaisi tavoitteensa uuteen eläinsuojelulakiin jokin aika sitten. Tavoitteiden yhtenä kohderyhmänä ovat kodistaan eksyneet ja hylätyt lemmikkieläimet, jotka päätyvät löytöeläintoiminnan kohteiksi – tai jäävät päätymättä, jos oikein huonosti käy.

Nykyinen löytöeläintoiminta on toki sekin lailla säädeltyä. Voimassa oleva eläinsuojelulaki toteaa, että kunnalla on velvollisuus huolehtia talteen otettujen pienikokoisten seura- ja harraste-eläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä 15 vuorokauden ajan. Sitä, miten ja kenen vastuulla on ottaa eläin talteen ja toimittaa se kunnan osoittamaan paikkaan, ei laissa kuitenkaan määritellä. Tallessapitopaikalle ja eläimen siellä saamalle hoidolle ja huolenpidolle ei löydy erillisiä kriteereitä lukuun ottamatta tilapäisen pidon suppeampia tilavaatimuksia. Eivät löytöeläimet kuitenkaan täysin lainsuojattomia ole, sillä yleiset eläintenpitoon ja hyvinvoinnista huolehtimiseen liittyvät määräykset koskevat myös niitä.

Löytöeläintoimijan arjen näkökulmasta nykyinen laki on ongelmallinen monellakin tapaa. Erityisesti kuljetusvelvollisuuden puuttuminen laista työllistää runsaasti löytöeläintoimijoita ja aiheuttaa kuluja, joita kukaan ei korvaa. Vaikka eläimen löytäneellä kuntalaisella olisikin auto käytössään – mikä ei ole itsestäänselvyys vielä nykypäivänäkään – ei aikaa kymmenien kilometrien reissun tekoon löytöeläintalolle välttämättä ole. Usein eläinten nouto jääkin löytöeläintoimijan itsensä tehtäväksi ilman mahdollisuutta periä syntyneitä kustannuksia kunnalta. Alueilla, joilla löytöeläintoimija ei ole kykenevä eläintä noutamaan, jää eläin pahimmillaan oman onnensa nojaan ja tallessapitovelvollisuus toteutumatta.

Löytöeläintoimijoissa ja heidän käytännöissään on runsaasti eroja. Toiminnan laatua mittaavien kriteereiden puuttuminen laista on aiheuttanut tilanteen, jossa kunnat useimmiten päätyvät valitsemaan sopimuspaikakseen sen, joka tarjoaa löytöeläinten tallessapitopalvelun halvimmalla. Halvalla harvoin saa hyvää, ja niinpä löytöeläinten hoidon taso vaihtelee todella runsaasti alueesta riippuen. Ilman yhtenäisiä kriteereitä ei voida olettaa, että löytöeläimet saisivat tasavertaista, korkealaatuista hoitoa ja huolenpitoa ympäri Suomen.

Laista puuttuu kokonaan toinenkin asia, joka aiheuttaa löytöeläintoimijoille runsaasti työtä. Ennaltaehkäisevän eläinsuojelun puutteen aiheuttamat seuraukset valuvat sekä viranomaisten että usein myös vapaaehtoisten niskoille. Laki ei nykyisellään velvoita löytöeläintoimijoita leikkauttamaan eteenpäin luovutettavia eläimiä, saati tunnistusmerkitsemään niitä. Toimenpiteistä aiheutuu tietenkin kuluja, eikä ole oikein, että niiden kattaminen lankeaisi yksin löytöeläintoimijan vastuulle. Eläinten hyvinvoinnin edistämisestä ja erityisesti kissojen kohdalla villiintyneiden eläinten lisääntymisen ehkäisystä tulisi vastata sekä tuleva omistaja että valtio. Lemmikkejä hylätään myös säännöllisesti luontoon tai jopa löytöeläintaloihin, koska tunnistusmerkinnän puuttuessa riski jäädä kiinni heitteillejätöstä on olemattoman pieni.

Vaikka uutta eläinsuojelulakia saadaankin vielä odotella jonkin aikaa, on lain valmistelu parempi tehdä huolella kuin hutiloiden. Vain sillä tapaa meillä on mahdollisuus saada Suomeen maailman paras eläinsuojelulaki – myös löytöeläinten näkökulmasta.

 

Anna Pienimäki

Kirjoittaja on SEYn ja Hausjärven Eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen. Hausjärven eläinsuojeluyhdistys toimi vuosien ajan kunnan virallisena löytöeläinten talteenottopaikkana.